Lähin reissun päälle hymy huulessa, viikonlopun lähdevedet laukussa. Ekolon myyjä naureskeli ja sano, että toteutan sen unelmaa! Toivotaa et seki viel jonai päivänä saa tehtyy reissun lähdevedellä! Ostin matkaevääks mainitusta kaupasta kaakaopapuja ja gojimarjoja. Kaakaopavut oli iha uus tuttavuus ja ahmin niitä seittemä nopeeta tahtia naamaa. Tätä seuras kummalline ähkyn ja hyvänolontunteen sekotus joka lähenteli äärirajoja ettei ois tullu vähä paha olo.
Näissä tunnnelmissa rupesin lukemaa esseekokoelmaa joutilaisuudesta! Mikäs sen parempaa luettavaa? Jotenki innostuin sitte vaa kirjottamaa, inspiraatio valtas miut. Tässä jotai mitä kirjotin:
"Mieleeni muistuu hetki kesästä. Lofoottien aurinko ja kesäinen lämpö. Minä pyöräilemässä ilman paitaa pitkin rantatietä. Vasemmalla puolella aava meri aaltoineen ja vasemmalla jylhät teräväkärkiset vuoret. Matka vie kohti Å:ta, Lofoottien kärkeä. Oi kaunis kesähetki, tule taas! Norjanmereltä puhaltava raikas tuuli kutittaa. Pysähdyn tien viereen. Huomaan vuorenrinteessä mukavan näkösen kiven, jonka päälle vois mennä istumaa. Joku lintu laulaa jossai, lähen kiipeemää. Aistittavissa ei oo pientäkää stressiä tai huolta. Iloitsen kivellä kauneudesta, mitä nään kaikkialla ympärilläni. Myöhemmi tuun takas samaa paikkaa keräämää apilan- ja pihlajankukkia teetä varte. Kaukana merellä menee laivoja ja horisontti näyttää utuselta. Kiipeen alas ja jatkan matkaa. Saavun lofoottien kärkee. Tän pitemmälle ei pääse, saariketju päättyy parii utusee saaree mitkä näkyy kaukana. Kävelen ympäriinsä ja päädyn rupattelemaa hetkeks mukavan tanskalaisen miehen kanssa. Molemmat myö fiilistellää näkymiä ja kauneutta. On ilo jakaa tuntemuksia, se tekee niistä suurempia. Mies jatkaa matkaa, koska vaimo oottaa. Miulla ei oo kiire ja jään vielä. Meen kallionreunalle makaamaa. Pyörin hetken kunnes löyän hyvän ja mukavan asennon. Aurinko lämmittää. Tuntuu hyvältä. Oon onnelline. Muutama lokki lentää yli kirkuen. Täällä ei haise kala vaikka matkalla oli valtavasti kalankuivaustelineitä.
Unohan ajan hetkeks, katkasen viereisestä mättäästä heinänkorren ja alan pureskelemaan sitä sangen tyytyväisenä olotilaani. Tanskalaine kerto jostai kivestä mikä on puristuksissa kahen kallion välissä korkeella. Mietin että siellä ois mukava käyä joskus. Norja on kaunis maa. Meri on valtava, ajatus sen suuruudesta kutkuttaa mieltä.
Onko elämä pakostaki vaikeeta? Voisinko valita nii et päätyisin johoki pienee idyllisee kylää merenrannalle? Tervehtimää lokkeja ja ääretöntä merta joka aamu. Huutamaa ilosta vuorten päällä, riemuitsemaa vuonojen pohjalle. Kiipeämää jyrkille rinteille, juoksemaa kivisille lammaspoluille. Perustaisin pihalle puutarhan, hellisin kasveja merivedellä, korjaisin sadon suihini. Norjanaurinko paahtais taivaalla meitä! Eläisin hetkessä. Maalaisin tauluja. Seikkailisin. Kirjottaisin. Rakastaisin.
Viereisellä vuorenseinämällä on paljo lokkien pesiä. Niillä on helppoa. Nauraakohan ne? Nauraako meille? Ilkkuuko mein typeryyttä? Meduusa ajelehtii kohti kallioita. Aallokko on kova ja kallio lähestyy. Ei se silti rimpuile, ei taistele vastaan tai huolehdi. Se on virittäny rihmastonsa peräänsä ja odottaa saalista, odottaa. Nuhteliskö yrittäjä sitä, suuttuisko työmyyrä? Nuhtelisiko sen saamattomuudesta, olet jouten! Ei huolta, ei murheita, virta vie, vastavirtaan? Kala ponnahtaa vedestä ja kurkistaa meidän maailmaan. Nähdäkseen ihmisen hulluuden? Ei lopu tila kalan huoneesta, sen koti on valtava. Se vaeltaa ja saa ruokansa. Ei se rakenna, ei luota pysyvään.
Nousen ylös ja kävelen, aurinko paistaa yhä. Se häikäisee. Mättäät kukkivat alkukesän ihanuudessa. Läheisen poukaman rannalle on pystytetty telttoja. Elämä on ihmeellistä"
Kirjottamine on hauskaa ja innostavaa. Ota kiinni inspiraatiosta ja muodosta. Se on vapaa, ei sitä voi kahlita ihmisten odotuksilla tai paineilla.
"Loistavaa! Ajattelin. Pitkään kadoksissa ollut inspiraationi palasi. Kolkuttamatta, ikäänkuin varas. Myhäilin. Miten oivallista, mikä tilaisuus muistoille ja ajatuksille huudahdan!
Istun keskellä vuokrapalstaani keskikesän kuumuudessa. Saven tahrimaa rintakehääni pitkin valuvat iloiset hikivirrat. Pyyhkäisen hikeä otsaltani huokaisten tyytyväisenä, samalla tahrien kasvoni entistä pahemmin savella. Jatkan kevein mielin maan myllertämistä samalla jo siunaten mielessäni tulevaa runsasta satoa. Huomaan vesipulloni jonka pinnalla auringon säteet leikittelevät viettelevästi ja kimmeltävät lasipinnalla. Tartun pulloon ja juon ahnaasti. Sieluni riemuitsee tästä täyttymyksestä! Mitä yksinkertaisuuden ylistystä! Mitä tarkoituksenmukaisuutta! Huokaan onnesta. On aika ojentautua kuivahkolle savimaalle huilaamaan auringon päivetettäväksi. Kohta menen uimaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti