"Puiston ulkopuolella Vivonnen virtaus elpyy jälleen. Miten monesti olenkaan nähnyt soutajan ja toivonut, että kunhan saisin elää mieleni mukaan, voisin tehdä kuten hän --soutaja, joka päästettyään airon käsistään oli oikaissut selälleen laskien päänsä veneen pohjalle ja antoi veneen ajelehtia vapaasti, näkyvissään ainoastaan taivas joka hitaasti liukui hänen ylitseen, onnen ja rauhan aavistus kasvoillaan.
Kävimme istumaan kurjenmiekkojen keskelle veden äärelle. Juhlapäivän taivaalla maleksi pitkään joutilas pilvi. Silloin tällöin vedestä pisti päänsä karppi, joka tylsyyteen tuskastuneen haukkasi levottomasti ilmaa. Oli aika syödä evääät. Ennen lähtöä viivyimme pitkän aikaa nurmikolla syöden hedelmiä, leipää ja suklaata, ja siinä korviimme kantautuivat kaukaa Saint-Hilairen kellon vaakasuorat, vaimentuneet mutta yhä täyteläiset ja metalliset kumahdukset, jotka eivät olleet sekoittuneen ilmaan pitkällä matkallaan sen halki vaan värähtelivät kaikkien peräkkäin sykkivien äänijaksojensa juovittamina ja hipoivat kukkia jalkojemme juuressa."
Tää sai miut haaveilemaa keväisestä nurmikentästä pienen mukavasti solisevan raikkaan puron rannalla. Siihe kenties käkkäräisen tammen juuree asettuisin pitkällee paistattelemaa päivää auringon säteitten miun kasvoja hiljaa hyväillen, ehkä laittaisin jalat virkistävää rantavetee likoomaa, taittaisin jonkun heinänkorren ja laittaisin sen suuhu iha vaa tehdäkseni tilanteesta täydellisen kuvauksellisen. Jostai kaukaa vois myös kuulua noi kellon kumahukset. Täydellistä
Haluan myös toteuttaa ton vailla päämäärää ajelehtimisen vielä, ens kesänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti